Moni nuori tuomari saa tulikasteensa tuomarina Turku-turnauksessa
08/04/2009 at 8:04 PM | Posted in Suomi | Leave a commentTeksti: Ville Rämö
Turku-turnaus on erinomainen näytönpaikka paitsi pelaajille, mutta myös tuomareille. Turnauksen ainoat nuoret tekijät eivät ole pelaajat, vaan myös tuomareista löytyy uutta verta.
”Turku-turnauksessa pyritään aina ottamaan yksi päivä, jolloin nuoret tuomarit pääsevät viheltämään yhdessä. Kouluttajat sitten istuvat katsomossa ja tarkkailevat heitä. Käytännössä jokainen saa täsmäkoulutusta yhden päivän ajan.” kertoo Kimmo Ojala, tuomari ja tuomarikouluttaja.
”Turku-turnaus on erinomainen paikka harjoitella, sillä ei pelata sarjapisteistä tai mestaruuksista.”, jatkaa Ojala.
Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa
Ojalan mukaan viheltämään ei opi kuin viheltämällä. Turnaus antaakin nuorille esimakua tuomarointiin liittyvästä rutiinista.
”On tärkeää, että nuoret saavat käsityksen siitä, miltä tuntuu kun pelejä on todella paljon. Normaali tuomarin arki on kuitenkin melko rankkaa. Täälläkin on kolme-neljä peliä putkeen, joten tuomarilla pitää olla kuntokin kohdillaan.
Turku-turnaus on myös hyvä paikka palautteen osalta. Nuoria tuomareita tarkkailevat kouluttajat antavat palautetta junioreille samoin kuin jäällä samaan aikaan oleva kollega. Katsojat taas antavat palautetta omalla tavallaan. Palautetta tuleekin Ojalan mukaan takuuvarmasti jostain suunnasta.
”Onkin tärkeää, että tuomari osaa ohittaa asiattoman palautteen korvasta sisään ja toisesta ulos tyylillä.”
Tuomarikouluttajan puoleen käännytään myös välillä epäselvien tilanteiden arvioinnissa. Otteluiden jälkeen tuomioista saatetaan lähestyä kouluttajaa joko sähköpostilla tai puhelimitse.
”Kyllä muutama sellainen tulikivenkatkuinen sähköposti on tullut, mutta pyrimme tietenkin parhaamme mukaan vastata ja kertoa näkemyksiä. On myös muistettava, että sähköpostin lähettäjä katsoo tilannetta ainoastaan omien lasiensa läpi.”
Pakon sanelemana hauskaan hommaan
Ojalan oma tie tuomarikouluttajaksi ei noudattanut välttämättä ihan tavanomaista kaavaa. Jääkiekkoerotuomarina hän on toiminut vuodesta 2000 ja tuomarikouluttajana nyt noin vuoden.
”Se oli monen tekijän summa. Kun kukaan ei oikein halunnut, niin jonkun piti sitten ryhtyä siihen hommaan.” naurahtaa Ojala kysymykseen kouluttajaksi päätymisestä.
”Aina olen kumminkin tykännyt ohjaamisesta ja kouluttaminen on aina ollut sellainen lähellä sydäntä oleva asia. Tämän lisäksi hyvä kaveri oli mukana siinä hommassa, niin oli helppoa ja luontevaa lähteä hänen kanssaan kouluttamaan.” Ojala jatkaa.
Leave a Comment »
RSS feed for comments on this post. TrackBack URI
Leave a Reply
Clone this site at WordPress.com | Theme: Pool by Borja Fernandez.
Entries and comments feeds.